perjantai 28. maaliskuuta 2008

Mahdollisuuksien ja uhkien Venäjä

28.03.2008 - 22:00


USA:n ja sen imussa myös Euroopan pörssien lasketellessa jyrkkää alamäkeä, saattaa moni sijoittaja tähystellä taas kehittyvien markkinoiden suuntaan. Tämä on varsin viisas ratkaisu, jos vain osaa valita oikean markkinan. Kaikki kehittyvät taloudet eivät suinkaan tule tarjoamaan huipputuottoja. Toisaalta voi olla myös viisasta kysyä itseltään, miksen nyt sijoittaisi nimenomaan kehittyneille markkinoille, joilla osakkeiden hinnat ovat tulleet alas. Hyviäkin yrityksiä on siis tarjolla edullisesti. Kehittyvistä markkinoista kiinnostuneille on onneksi tarjolla myös pörssejä, joiden osakkeet ovat edullisia maiden vahvasta talouskasvusta huolimatta. Yksi kiinnostavimpia maita on tällä hetkellä Venäjä. Pitkäjänteiselle sijoittajalle maa on eittämättä varteenotettava sijoitusvaihtoehto. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka, mutta sijoittajan on ymmärrettävä myös nurkan takana piilevät riskit ja uhkakuvat.

Venäjällä yritysten P/E -luvut ovat keskimäärin noin kymmenen tasolla. Hinnoittelu on siis varsin maltillinen. Hinnoittelun vääristymisestä kertoo myös se, että riskeistä huolimatta maan kasvuajurit ovat kiistattomat ja poikkeukselliset moneen muuhun maahan verrattuna. Ylätasolla Venäjän erinomaisuus johtuu seuraavista tekijöistä: historiallisesta supervalta-asemasta, maantieteellisestä suuruudesta, tärkeistä luonnonvaroista ja väestön ostovoiman jatkuvasta kasvusta. Supervalta-asema näkyy kansalaisten ajattelussa, valtion johdossa, tuotantorakenteessa ja lähes kaikessa toiminnassa, vaikka tavoitteet eivät olekaan enää samat kuin ennen. Laajalle levittäytyneenä maana Venäjä on mukana useissa taloudellista vaurautta lisäävissä tapahtumaketjuissa niin Aasiassa kuin Euroopassakin. Öljy, maakaasu, kivihiili, puu ja useat mineraalit ovat luonnonvaroja, jotka tarjoavat venäläisille yrityksille poikkeuksellisen vahvan aseman toimialallaan. Venäläisen keskiluokan vaurastuminen näkyy kulutuksen lisääntymisenä ja talouden rakennemuutoksena. Vasta viimeisten vuosien aikana Venäjälle on alkanut ilmestyä palveluja, joita länsimaalaiset pitävät itsestään selvyytenä.

Tällä hetkellä Venäjä on maailman kymmenenneksi suurin kansantalous. Vaikka maan talous ei vielä toimikaan hyvin, on se kehittymässä valtavin harppauksin kohti parempaa. Yksi Venäjän merkittävimmistä valttikorteista on mahdollisuus käyttää hyväksi perässähiihtäjän etua. Pyörää ei siis tarvitse keksiä uudelleen. Esimerkiksi monet teknologiset innovaatiot voidaan kopioida muualta ja säästää näin aikaa ja resursseja. Kapitalismin omaksumisen on myös sujunut Venäjällä nopeasti ilman vuosisatoja vaativan kehityspolun läpikäyntiä.

Teollisuuden ja etenkin rakennussektorin investointien kasvu on ollut viimeisten vuosien aikana voimakasta eikä hiipumisen merkkejä ole näkyvissä. Tämä sopii varsinkin suomalaisille yrityksille, jotka ovat aina olleet hyviä investointihyödykkeiden tuottajia. Suomalainen sijoittaja pääsee siis hyötymään Venäjän talouskasvusta, vaikkei suoraan kohdemarkkinoille sijoittaisikaan. Huomattavaan Venäjä-vipuun luottavia suomalaisyrityksiä ovat mm. Raute, Rautaruukki, Lemminkäinen, YIT, Cramo, Ramirent, Atria, Sanoma-WSOY, TeliaSonera, Kesko, SRV, Nokian Renkaat, Fortum ja Stockmann.

Kulutus, investoinnit ja ruplan vahvistuminen pitävät yllä tuonnin kasvua. Viime vuoden osalta tuonti kasvoi noin 25 %. Samaan aikaan vienti on supistumassa, joten vaihtotaseylijäämä on sulamassa pois. Tämä puolestaan vähentää inflaatiopaineita ja parantaa hintakilpailukykyä. Budjettiylijäämän sulaminen normalisoi finanssipolitiikan ongelmakenttää.

Yritysjohdon ammattitaidon jatkuva kehittyminen ja rahoituksen saatavuuden helpottuminen lisäävät omalta osaltaan yritysten kilpailukykyä. Muita markkinoiden positiivisia piirteitä ovat lähestyvä WTO-jäsenyys ja vuonna 2014 Sotshissa pidettävät talviolympialaiset. Eri tutkimuslaitokset ennustavat Venäjän vuotuiseksi talouskasvuksi 5-6 % tänä ja ensi vuonna.

Lukuisista mahdollisuuksista huolimatta sijoittajan on varauduttava myös pahimpaan. Suuriin tuottomahdollisuuksiin liittyy aina riski, eikä Venäjä tee tässä suhteessa poikkeusta.

Päällimmäisinä huolenaiheina ovat lainsäädännön keskeneräisyys, korruptio ja byrokratia. Venäjän duuma valmistelee parhaillaan lainsäädäntöä, jonka sekavuudesta ja tulkinnanvaraisuudesta on ulkomaisille investoijille ja yrityksille vain haittaa. Viranomaisille jätettävä tulkinnanvara on merkki siitä, ettei korruptio ole ainakaan vähentynyt. Transparency Internationalin syyskuussa 2007 julkaiseman arvioinnin mukaan Venäjä on korruption osalta sijalla 143 kaikkiaan 180 maan joukossa.

Vaikka suomalaisetkin yritykset ovat investoineet huomattavan osan pääomistaan Venäjälle, saattaa suurempien investointihankkeiden esteeksi muodostua riittämätön investointi- ja omistussuoja. Ylivoimaisesti suurinta suomalaisinvestointia Venäjälle valmistelee Fortum, joka käyttää 2,7 miljardia länsisiperialaisen sähköntuottajan TGK-10:en hankkimiseen. Parhaimmillaan investointi maksaa itsensä takaisin parissakymmenessä vuodessa, mikäli Venäjän sähkömarkkinat vapautuvat. Osinkokone Fortumista tuli kertaheitolla Venäjä –nimistä pokeria pelaava riskiyhtiö.

Teollisuustuotannon kasvu on Venäjällä edelleen energia- ja perusmetallisektoreiden varassa. Muiden toimialojen esiinmarssi olisikin suotavaa. Pankkisektorin ja rahoitusjärjestelmän kehittäminen on edelleen kesken, mikä kertoo omalta osaltaan talouden kehittymättömyydestä. Myös kuljetusinfrastruktuurin kehittymättömyys (öljy- ja kaasuputkiston riittämättömyys, maantieverkoston heikko taso, lentokenttä- ja satamakapasiteetin heikkoudet) on oleellinen uhka maan vakaalle kehitykselle. Muita yksittäisiä uhkia ovat ammattitaitoisen työvoiman puute, työvoiman kallistuminen ja sitouttamisen vaikeus sekä negatiivinen demografiakehitys.

Vanhan viisauden mukaan ongelmassa piilee mahdollisuus. Tämä on Venäjä-vipua salkkuunsa hakevan sijoittajan hyvä muistaa. Ajan myötä Venäjäkin selvinnee ongelmistaan ja liittyy hyvin toimivien kansantalouksien joukkoon. Sijoittajan roolissa kuka tahansa voi olla mukana hyötymässä naapurimme kasvusta ja kehityksestä. Ja ellei kasvu toteudukaan odotusten mukaisena, voi sijoittaja onneksi lohduttaa itseään ottamalla vanhaan viisauteen mukaan opettavaisen loppuosan ja hokemalla itselleen: Ongelmassa piilee mahdollisuus, pettymyksessä viisauden helmi.


___________________


Blogimerkinnän kommentit:


kasteri kirjoitti 31.03.2008 - 09:40

Hyvä ja asiallinen yhteenvero Venäjän markkinoista. Minusta kannattaa vielä huomioda yksi asia ennen sijoitus suunnitelman tekemistä. Koska Venäjän vienti on edelleen hyvin raaka-aine vetoinen, voivat tulot laskea, jos/kun raaka-aineiden hintakupla puhkeaa. Venäjä kumminkin hyötyy tällä hetkellä korkeasta öljyn hinnasta. Minulla on suunnitelmat sijoittaa Venäjän kasvaville markkinoille hajautetusti. Ostot aloitan ehkä ensi kesänä tai viimeistään syksynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti