tiistai 30. kesäkuuta 2009

Neste Oilia salkkuun

30.06.2009 - 16:51


Kirjoitin toukokuun puolivälissä analyysin Neste Oilista ja totesin yhtiön pörssihinnoittelun olevan selkeästi pielessä. Tuolloin osaketta sai markkinoilta 10,91 euron hintaan, vaikka taloudelliseen lisäarvoon perustuva DCF -laskenta antoi melko kovalla 12 % tuottovaatimuksella osakkeen arvoksi 14,26 euroa (todennäköisimpänä pitämäni perusskenaarion mukaan).

Olisin jo tuolla hinnalla ollut valmis poimimaan Neste Oilin salkkuuni, mutta pari kuukautta kestäneen nousurallin takia odotin sijoittajien vetävän henkeä ja kurssien ottavan takapakkia lähiaikoina. Laitoin tästä syystä mentaalikirjanpitooni Neste Oilille 10 euron hintalapun, joka vasta saisi minut toimimaan.

Reilun kuukauden päästä tästä, osake vajosi alle kympin ja iskin kiinni. Ostin osaketta tasan 10 euron kappalehintaan 23.6. Yhtiön Kurssilasku voi aivan hyvin jatkua, mutta pitkän aikavälin arvosijoittajana tulen ostamaan jälleen kerran lisää, jos kurssi tästä vielä syöksyy. Näin tein myös Cramon kohdalla aikaisemmin, ja vaikka en pohjilla (4,25 euroa) onnistunutkaan ostamaan, tulee keskihankintahintani (10,89 euroa) olemaan keskipitkällä aikavälillä tarkasteltuna varsin alhainen. Suhdanteen mukaan heittelehtivän rakennuskonevuokraajan kaikkien aikojen huippuhintakin (38,80 euroa) tulee vielä jäämään historiaan, kunhan seuraava suhdannehuippu nähdään.

Mutta mennäänpä takaisin Neste Oiliin. Toukokuisen yritysanalyysini lisäksi ajattelin vielä laatia yhteenvedoksi lyhyen SWOT -analyysin yhtiön liiketoiminnallisista sekä osakkeen arvostukseen liittyvistä vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista.

Vahvuudet

1) Alhainen arvostus

Ostamallani 10 euron hinnalla osakkeen P/E-luku on vain 5,9, jos tuloksena käytetään viiden viimeisen vuoden keskiarvoa 1,70 euroa. P/B -lukukin on vain 1,2 laskettuna viime vuoden omalla pääomalla 8,47 euroa/osake.

2) Defensiivinen yhtiö

Polttoaineiden kysyntä ei lopu koskaan, menipä taloudessa miten tahansa. Neste Oilin perusbisnes tahkoaa rahaa omistajille tasaisesti vuodesta toiseen. Tulosheilahtelut eivät ole niin jyrkkiä kuin syklisillä yhtiöillä.

3) Lainsäädännöllinen tuki

Useat maat ympäri maailmaa pyrkivät vähentämään hiilidioksidipäästöjään. Viimeksi USA:n senaatti hyväksyi lakiesityksen päästöjen vähentämisestä. Myös EU:n vaatimukset kasvavat. Lainsäädännölliset pakotteet tulevat jatkossa yleistymään, mikä vahvistaa biopolttoaineiden tuottajien asemaa.

4) Jalostamoiden hyötysuhde

Neste Oil kykenee jalostamaan heikoista raaka-aineista laadukkaita lopputuotteita. Tästä syystä sen jalostusmarginaalit ovat kilpailijoita paremmat.

Heikkoudet

1) Velan ja rahoituskulujen kasvu

Biodieseliin tehtyjen jätti-investointien myötä velka ja rahoituskulut kasvavat, eikä yhtiön osingonjakopolitiikka liene lähitulevaisuudessa enää totutun antelias.

Mahdollisuudet

1) Biopolttoaineet

Neste Oilin biodieselin jalostuksessa käyttämä NExBTL -teknologia on ainutlaatuinen, joten yhtiön voi olettaa olevan vahvoilla, kun biopolttoaineiden suosio tulevaisuudessa kasvaa. IEA:n mukaan Singaporen ja Rotterdamin biopolttoainejalostamot tulevat vastaamaan noin puolesta toisen sukupolven biopolttoaineiden tarjonnasta vuonna 2014. Lisäksi yhtiö on löytänyt palmuöljyn rinnalle muitakin raaka-aineita kuten metsien hakkuujätettä ja levää, joten palmuöljyn saatavuus ei aseta enää tulevaisuudessa rajoitteita toiminnalle.

2) Öljynjalostusbisnes poissa muodista

Yleensä parhaat sijoitukset tehdään toimialoille, jotka ovat väliaikaisesti poissa muodista. Tällä hetkellä jalostamobisnes on todella epäseksikästä ja Neste Oilin verrokkienkin hinnat alamaissa (toimialan P/E 8,8). Epämuodikkuus voi hyvinkin rajoittaa yritysten investointihaluja, joten Neste Oil voi olla todella vahvoilla, kun seuraava nousukausi alkaa.

Uhat

1) Biopolttoaineiden osoittautuminen vain hypetykseksi

Biopolttoaineet ovat Neste Oilille samanaikaisesti suuri mahdollisuus ja suuri uhka. Yhtiö on investoinut korkeasuhdanteen huipulla Rotterdamin jalostamoon 670 MEUR ja Singaporeenkin 550 MEUR. Tästä syystä yhtiön riskikin on selvästi kasvanut perinteisesti totuttuun nähden. Green-diesel hypetyksen osoittautuminen täysin aiheettomaksi, olisi kova kolaus yhtiön kasvutavoitteille.

2) Alan ylikapasiteetti

Tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla Neste Oilin tärkeimmän segmentin eli öljytuotteiden liikevoitto laski yli 40 %. Taustalla tietysti on taantuman mukanaan tuoma kysynnän lasku, mutta ennen kaikkea jalostusmarginaalien pienentyminen alalle tulleen ylikapasiteetin johdosta. Yhtiö arvioi itse jalostuskapasiteetin ylitarjonnan lisääntyvän ainakin vuoteen 2010 asti.

3) Venäläisen raakaöljyn ja Brent -raakaöljyn hintaeron kaventuminen

Neste Oilin korkeat jalostusmarginaalit ovat perustuneet siihen, että yhtiö kykenee jalostamaan Venäjältä ostamastaan edullisesta raakaöljystä yhtä laadukkaita lopputuotteita, kuin kilpailijat huomattavasti paremmista raaka-aineista. Nyt raakaöljyjen hintaero on kaventunut, eikä ainakaan lyhyellä aikavälillä ole odotettavissa muutosta tilanteeseen.

4) Ympäristöjärjestöt

Ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace, ovat ottaneet Neste Oilin silmätikukseen, sillä heidän mielestään biodieselin tuotannossa käytetty palmuöljy ei ole ekologinen raaka-aine. Sademetsien raivaus uhkaa tuhansia sademetsien kasvi- ja eläinlajeja, joten muitakin biodieselin raaka-ainevaihtoehtoja on mietittävä.


______________



Blogimerkinnän kommentit:


Tobe kirjoitti 30.06.2009 - 17:39

Hyvää sanailua.Hyvä swot.Uskon samaan nosteeseen viimeistään 2010 tähän samaan aikaan...sitä ennen monta rykäisyä suuntaan eli toiseen.


Jake kirjoitti 01.07.2009 - 10:57

Öh, miten niin "ympäristöjärjestöjen mielestä" palmuöljy ei olisi ekologinen raaka-aine? Samaa mieltähän on suomalaiset tutkimuslaitokset. Vastahan siitä on julkaistu tuoretta tutkimusta.

Tsekkaa biopolttoaineiden ympäristövaikutuksia tutkineen Biovaiku-hankkeen loppuraportti. Mukana olivat VTT, SYKE, MTT, Metla ja VATT.

Raportti löytyy täältä: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2009/T2482.pdf

Palmuöljyä käsitellään sivuilla 93-98. Ei kovin kaunista luettavaa. Palmuöljytonnin päästöt voi olla moninkertaiset dieseltonniin nähden, eikä RSPO-sertifiointi estä palmuöljytuotannon laajenemista turvemaille, mistä pahimmat päästöt tulee.

Että sellasta matskua Nesteellä.


Samuli kirjoitti 03.07.2009 - 13:41

Neste Oil voi valtion yrityksenä kehitellä kriisinajan polttoaineita, mutta kaupallisessa mielessä bioaineet eivät tule olemaan mikään bisnes niin kauan kun lähteistä lirahtaa se viimeinen tippa. Läheisessä tulevaisuudessa käy niin, ettei kukaan järkevä maaöljyn pumppaaja myy raakaa. Kaikki mitä pumpataan myös jalostetaan itse. Nesteen kannattaisi myydä Porvoo Lukoilille niin kauan kun kauppa vielä käy. Naantalin jalostus riittää kotimaahan eikä Nesteen kannata muuhun tähdätäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti