keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Miten välttää oravanpyörä ja päästä taloudelliselle pikakaistalle?

01.12.2010 - 09:00


Jokainen meistä on varmasti kuullut sanonnan rikkaiden rikastumisesta ja köyhien köyhtymisestä. Suurin syy tähän ilmiöön piilee rikkaiden ja köyhien erilaisissa kassavirran lähteissä. Oikeanlaiset kassavirran lähteen johdattavat taloudelliselle pikakaistalle, väärät ikuiseen oravanpyörään.

Köyhä myy omaa aikaansa työnantajalleen ja käyttää kaiken työstään saamansa palkan "tavaroihin", jotka hän sitten saa käyttöönsä. Köyhän kassavirtakaavio näyttää seuraavanlaiselta:
















Palkkatyö on köyhän ainoa kassavirran lähde. Päinvastoin kuin köyhillä, keskiluokalla on mahdollisuus ottaa yleensä suuriakin määriä velkaa. Tässä tapauksessa velka (esim. luottokortit, autolaina, opintolaina) muodostaa kassavirran lähteen ja palkka käytetään velan takaisinmaksuun.





Kuten huomaataan, velasta lähtee nuoli "muihin ihmisiin". Tämä on hinta, mikä velasta joudutaan maksamaan. Sinun velkasi, on jonkun toisen varallisuutta, joka tuottaa hänelle. Yllä oleva kaavio kuvaa nykypäivän yleisintä tapaa, jolla ihmiset hoitavat heidän henkilökohtaista talouttaan. Juuri siksi niin moni elää ikuisessa oravanpyörässä.

Vauraat eivät maksa muille ihmisille siitä, että käyttävät rahaa. He nimittäin ovat näitä "muita ihmisiä". Jos haluat olla vauras, sinun on ryhdyttävä sijoittajaksi ja hankittava tuloa tuottavaa varallisuutta. Ennen kuin vauras on saavuttanut niin suuren varallisuuden, että muut maksavat kaikki hänen "tavaransa" kassavirtakaavio näyttää tältä:




Mitä suurempi on varallisuutesi (esim. osakkeet, korkoinstrumentit, kiinteistöt, sijoitusrahastot), sitä enenmmän se tuottaa kassavirtaa. Kun varat ovat niin suuret, että niiden tuottamalla kassavirralla voi kattaa kaikki hankinnat (tavarat), näyttää kassavirtakaavio tältä:





Tässä vaiheessa palkkatuloja ei enää tarvita "tavaroiden" hankkimiseen ja voit halutessasi lopettaa työt kokonaan. Sijoitusvarallisuutesi tuottama kassavirta takaa sen, että olet taloudellisesti riippumaton. Toisin sanoen muut ihmiset maksavat "tavarasi".

Jos taloudellisesti riippumaton henkilö ei käytä kaikkia varallisuutensa tuottamia tuloja "tavaroihin", hänen varansa jatkavat kasvuaan eli myös hänen tulonsa lisääntyvät jatkuvasti. Jos menot pysyvät näitä tuloja pienempinä, varallisuus jatkaa eksponentiaalista kasvuaan ikuisesti.

Vaurastuminen ei tosiaan ole tämän monimutkaisempaa, mutta siti valitettavan harva päätyy taloudelliselle pikakaistalle. Esittelemäni kassavirtakaaviot ovat yksinkertartaistettuja, mutta niiden viestin ymmärtäessäsi olet huomattavasti lähempänä taloudellista pikakaistaa, kuin suurin osa muista.

Rikkaiden ja köyhien, niiden joilla on ja niiden joilla ei ole, lainaajien ja lainanantajien sekä työpaikkojen luojien ja työpaikkaa etsivien välinen kuilu tulee kasvamaan entisestään tulevaisuudessa. Ihmiset, jotka eivät pysty hallitsemaan kassavirtaansa tekevät jatkossakin työtä niille, jotka pystyvät. Jos ongelmana on kassavirran hallinta, lisääntynyt rahamäärä ei ratkaise sitä. Se vain lisää kulutusta ja velan ottamista. Oman elämämme toimitusjohtajina meidän on syytä ottaa ohjat omiin käsiimme, miettiä millaisia kassavirran lähteitä haluamme omistaa ja suunnata kohti taloudellista pikakaistaa!

"If you want to be a millionaire tomorrow, you must start thinking like a millionaire today."


______________



Blogimerkinnän kommentit:


Visitor kirjoitti 01.12.2010 - 10:23

Aino avoin asia näyttääkin olevan miten varoja kasvatetaan. On ilmeistä ettei (palkka)työllä varallisuutta ole niin helppoa kasvattaa kuin sijoittamalla, joten pikakaista näyttääkin aukeavan niille jotka saavat pääomia käyttöönsä.

Pääomat voivat olla omia (eli esim. suvun varoja) tai vieraita (pankkilainaa yms.), näiden ero lienee hinnassa eli tuotossa joka vieraalle pääomalle on korkeampi kuin omalle. Ne joilla on runsaasti omaa päomaa eivät ole mielekkäitä tutkimuskohteita koska todennäköisesti ovat jo varakkaista, joten keskitytään vieraaseen pääomaan.

Palkkatyö kannattaa valita siten, että se ei häiritse itse vaurastumista eli sijoitustoimintaa, mutta tuottaa pohjakassavirran jolla operoida (= näyttää lainottajalle takaisinmaksukyky joka on lainansaannin ehtona). Sitten vain runsaasti vierasta pääomaa joka tuottaa käytöstä maksettavan koron lisäksi myös varallisuuden kasvua. Pääoman voi sitten suunnata joko puhtaisiin sijoitusinstrumentteihin (osakkeet, rahastot, kiinteistöt) tai muihin sijoituksiin (aloittavat yritykset, pokeri). Tällä hetkellä esim. osakkeiden tuotto ylittää pankkilainasta perittävän koron, joten vaurastumista ei voi välttää jos vain pääomia saa jostain käyttöönsä - mitä enemmän sitä parempi.


juhamatti kirjoitti 01.12.2010 - 22:05

Hienoja ovat kaaviot, kassavirtojen virtaaminen muiden käsistä omaan taskuun on
toiminut tähän asti, nyt on vaan maailma muuttunut, kuplat ja virtuaaliraha menettävät
arvonsa, tapahtuu globaali tasa-arvoistuminen reaaliomaisuuden suhteen, ei heti,
mutta kuitenkin. Euroopassa ollaan jo vaikeuksissa, valtiot horjuvat kun kassassa ei
ole oikeata rahaa, On vaan ristiin lainattuja velkapapereita ilman reaalivakuuksia.

Itse ymmärrän kassavirralla sitä, että kun ostan eurolla ja myyn kahdella, saan siitä
välistä kaikki kulut ja menot vähennettyä itsellenikin muutaman sentin. Näillä senteillä elätän perheeni, sen laskemiseen riittää kynä ja ruutupaperi.

Mitä sijoitustoimintaan tulee, se on taitolaji, takkiin tulee joskus kaikille, ruususen kuviin ei kannata uskoa, lopullinen tuotto voittojen muodossa on useimmille pettymys, vaikka onnistuisikin yleensä lyhyillä myynneillä ja ostoilla saamaan voittoa.

Suosittelenkin kaikkia joilla vielä on oikea työpaikka, josta maksetaan säännöllistä
palkkaa harkitsemaan tarkkaan mihin mah. ylimääräiset varansa laittaa. Riskittömiä
sijoituksia ei ole, asuntojen arvot voivat romahtaa kuten on käynyt muualla euroopassa. Omaisuus ei ole missään turvassa, no, joku ostaa reaalikultaa.

Harkitkaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti